Olen alkanut vieroksumaan kaupan leipiä niiden lisäaineiden takia ja koitan pärjätä suurimmaksi osaksi muilla vaihtoehdoilla. Leipomosta voisin suoraan ostaa leipää, mutta myös itse tekeminen kiinnostaa, kun aikaa kerta on. Olenkin alkanut leipomaan säännöllisesti näitä sämpylöitä, joiden ohje on suoraan täysjyväjauhopussin kyljestä, lisään sen tähän ulkomuistista ja kuten sen itse teen.

 

KUVA

 

5dl täysmaitoa

5dl täysjyvävehnäjauhoja

5-7dl vehnäjauhoja

1pss kuivahiivaa

1tl sokeria

1tl suolaa

1tl leivinjauhetta

1/2dl oliiviöljyä tai voita

1 kananmuna

Maito lämmitetään kädenlämpöiseksi ja sekoitetaan hiiva joukkoon. Sekoitetaan kuivat aineet alkuun vispilällä ja lopuksi kädellä vaivaten. Lisätään öljy tai voi ja annetaan kohota n. puoli tuntia, kunnes taikina on kaksinkertainen. Taikinaan voi lisätä myös esim. juustoraastetta tai porkkanaraastetta. Taikina jaetaan 16 osaan ja pyöritellään sämpylöiksi, jonka jälkeen ne voidellaan munalla ja päälle voi laittaa esim. pellavansiemeniä.

Paistetaan uunissa 225 asteessa n. 15 minuuttia.